torstai 1. toukokuuta 2008

Epilogi

Supersaverilta tuli vastaus hotellisähläystä koskevaan palautteeseeni. Siinä pahoiteltiin tapahtunutta ja kerrottiin, että hotelli Apollon oli lähettänyt ilmoituksen varauksen muuttumisesta hotellivarauskeskukseen Lontooseen, josta sen olisi pitänyt tulla Tukholman kautta edelleen Suomeen. Jostain syystä niin ei kuitenkaan käynyt. Ihan hyvä, että vaivautuivat vastaamaan.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

24.2.08

Vanhankaupungin aukio (Staromestske namesti)


Suomen talvesta Prahan kevääseen


24.2.08

Suomen helmikuinen masentava räntäpyry oli vaihtunut +12 -asteiseksi, miellyttävän miedoksi keväiseksi tuulahdukseksi, kun astuimme illansuussa Czech Airlinesin koneesta Prahan lentoaseman kamaralle. Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme vaimon kanssa kahdestaan, ja täytyy sanoa, että olimme odottaneet sitä hartaasti. Olin varannut lennot ja hotellin Supersaverin kautta, siihen valintaan oli vaikuttanut ratkaisevalla tavalla muista tarjolla olleista vaihtoehdoista selkeästi edullisempi hinta.

Taksikyyti Ruzynen lentoasemalta sujui reippaasti. Olin yrittänyt tinkiä hintaa alemmaksi, mutta nuori taksikuski näytti taulukosta kiinteää hintaa, joten siihen oli tyytyminen. Kuittia ja kuljettajan antamaa korttia vastaan meille luvattiin paluumatkalle 20% alennusta, mikäli käyttäisimme silloin saman firman taksia. Noin 45 min ajon jälkeen saavuimme Konevova -kadulle, hotelli Apollonin eteen. Yritin avata ulko-ovea, mutta se oli lukittu. Ovisummerin painaminenkaan ei auttanut asiaa. Samalla tulimme katsoneeksi oven lasin läpi sisälle. Hämärässä valaistuksessa näimme eteisen lattialla rakennustarvikkeita, lankkuja ym. Sitten katseeni kiinnittyi vasemmalla puolellani olevaan lappuun. Siinä kerrottiin, että hotelli oli remontin vuoksi suljettuna helmikuun loppuun saakka. Alapuolella oli puhelinnumero lisätietoja varten.

Luettuani tekstin, mieleni valtasi tyrmistys: ei voi olla totta! Soile alkoi epäilemään, että olisimme joutuneet nettihuijauksen uhreiksi. Tässä sitä nyt oltiin, vieraassa kaupungissa, eikä minulla ollut sijainnistammekaan kovin tarkkaa käsitystä. Olin toki käväissyt Prahassa kerran aikaisemminkin, vuonna 2006, kun kävimme siellä Israelin -matkamme välilaskulla. Siitä ei nyt ollut juuri apua, koska pyörähdyksemme tuolloin rajoittui lähinnä Kaarlensillan ympäristöön. Nyt emme olleet lähelläkään niitä Vltava -joen rantoja. Hetken aikaa ihmeteltyämme, parin äänettömän Yläkertaan suunnatun huokauksen jälkeen, soitin kännykälläni lapussa mainittuun numeroon ja aloin selvittää tilannettamme. Mies toisessa päässä tarkisti varauksemme tietokoneelta, ja ilmoitti, että varauksemme oli siirretty toiseen hotelliin. Eikä meitä oltu informoitu siitä millään tavalla!

Kun mies alkoi tavata hotellin osoitetta, sanoin, että olisi helpompaa, jos hän voisi tilata meille taksin. Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen taksi saapui viimein luoksemme. Selvittelyt eivät vielä päättyneet siihen, koska kuljettaja ei tiennyt hotellin osoitetta. Pyysin taksikuskia soittamaan lapussa mainittuun numeroon, mutta hän ei saanut siihen yhteyttä. Ei muuta kuin uusi yritys omalla kännykällä...

6 km: n taksikyyti tuli maksamaan 100 korunaa (4€ ), ja pääsimme vihdoinkin majoittumaan. Kiitettyämme nuorta kuljettajaa kärsivällisyydestä, asetuimme hotelliimme uupuneina, mutta samalla helpottuneina. Prahaan tutustumisemme saattoi alkaa.










sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Pyhän Vituksen katedraali

25.2.08

Pyhän Nikolauksen kirkko
25.2.08
3 tähden (2 tähden ehkä realistisempi) Grand -hotelli on viihtyisä ja kodikas, huoneisto käsitti 3 huonetta ja kylppärin. Sijainti on rauhallisella paikalla Zizkovin kaupunginosassa, josta on hyvät liikenneyhteydet keskustaan. Lähin raitiovaunupysäkki on 150 m päässä ja 3 eri linjan raitiovaunuja kulkee pysäkin kautta niin tiuhaan tahtiin, ettei pysäkillä tarvitse montaa minuuttia odotella. Matka keskustaan vie n. 20 min. Prahassa on kattava metro -ja raitiovaunuverkosto, joilla pääsee vaivattomasti kaikille tärkeimmille nähtävyyksille. Julkisilla kulkuneuvoilla matkustaminen on edullista, esimerkiksi 24 tunnin lippu, jolla saa matkustaa rajattomasti, maksaa 100 korunaa, euroissa 4€.
Huoneemme ikkunasta avautui näköala läheiselle kukkulalle, jossa on Jan Zizkan ratsastajapatsas. Kaupunginosa on saanut nimensä v. 1420 tapahtuneesta, Zizkan johtamasta reformaattori Jan Husin kannattajien eli hussilaisten, keisari Sigismundin ristiretkeläisistä saavuttaman voiton johdosta.
Ensimmäiseksi suuntasimme Prahan linnaan (Prazsky hrad). Korkealla kukkulalla oleva, järkyttävän kokoinen Pyhän Vituksen mahtipontinen katedraali, on Prahan maamerkki. Katedraalin kolkkous ja sen sisällä oleva groteski kirkkotaide herätti hyvin vastenmielisiä mielleyhtymiä ja tuntui henkivän kylmää kuoleman ilmapiiriä. Katedraali tuntui oikein alleviivaavan roomalaiskatolisen kirkon mahtia ja valtaa sekä sen synkkää historiaa.
Kahvitauon jälkeen suuntasimme Mala stranaan eli Pienelle puolelle. Siellä oleva, barokkityylinen Pyhän Nikolauksen kirkko, sisältää myös hämmentävää uskonnollista taidetta, mutta on edellistä huomattavasti valoisampi. Kirkon sisäosissa on käytetty lähes pääasiallisesti valkoista ja punaista marmoria sekä koristeluihin lehtikultausta.
Matkamme jatkui paikallista ruokaa tarjoavan ravintolan kautta pakollisiin nähtävyyksiin kuuluvalle Kaarlensillalle. Silta on varsinainen turistirysä ja siellä liikkui väkeä tungokseen saakka. Tämän keskiaikaisen sillan erikoisuutena ovat katolisia pyhimyksiä ja uskonnollisia aiheita esittävät patsaat. Sillalla esiintyy monenlaisia musikantteja sekä taiteilijoita, jotka piirtävät odottaessa karikatyyrin tai mikäli niin haluaa, muotokuvan matkamuistoksi.
Näin ensimmäinen päivämme Prahassa on päättymässä ja sulattelemme illalla kaikkea näkemäämme.

Uskonnollista taidetta Pyhän Nikolauksen
kirkossa

26.2.08

Kirjoittaja Jan Husin patsaan edessä


26.2.08


Vanhankaupungin aukion (Staromestsko namesti) keskellä sijaitsee reformaattori Jan Husin patsas. Hän toimi 1400 -luvun alussa pappina ja Prahan ylipoiston filosofisen tiedekunnan dekaanina. 100 vuotta ennen Lutheria hän alkoi opettaa samoja asioita, saarnaten voimakkaasti katolisen kirkon rappiota, anekauppaa, pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvontaa vastaan. Hän opetti kansanjoukkoja Prahan Betlehemin kappelissa (Betlemska kaple) tutkimaan omakohtaisesti Raamattua, minkä katolinen kirkko oli kieltänyt. Hänen parannussaarnansa ja kehotuksensa vastaanottaa syntien anteeksiantamus Jeesuksen sovitustyön perusteella saivat aikaan laajaa herätystä. Samalla katolisen kirkon viha hänen julistustaan kohtaan kasvoi siinä määrin, että se johti ensiksi hänen karkottamiseensa ja lopulta polttoroviolle. Aseelliset yhteenotot Husin kannattajien ja paavin joukkojen välillä johtivat myöhemmin sisällissotiin, joissa hussilaiset aluksi menestyivät.

Miellyttävän vastakohdan roomalaiskatolisten kirkkojen groteskille tunnelmalle muodostavat juutalaiskaupunginosa Josefovin synagogat. Useat alueen vanhat synagogat toimivat osana Prahan Juutalaismuseota. Siellä on mm. Euroopan vanhin synagoga, v. 1270 rakennettu, goottilaistyylinen Staronova synagoga sekä vanha keskiaikainen juutalainen hautausmaa. Josefovista on viime vuosina tullut melkoisen suosittu vierailukohde. Eräs alueen koskettavimmista paikoista on Pinkasin synagoga, jonka seinille on kirjoitettu 77 297: n Terezinin keskitysleirin kautta natsien tuhoamisleireille murhattaviksi vietyjen Tsekkoslovakian juutalaisten nimet. Synagogan yläkerrassa on Tereziniin vietyjen lasten piirustuksista koottu näyttely. Jotkut piirustuksista kuvasivat niiden piirtäjien unelmia Israelin luvatusta maasta palmuineen ja kameleineen. He eivät koskaan päässeet sinne.





Josefov, espanjalainen synagoga